Opettaja verkko-osaajana

”Teknologian hyödyntäminen ei itsessään tee oppimisesta tehokkaampaa tai parempaa, vaan tärkeää on nähdä ne oppimisen älylliset ja sosiaaliset toiminnot, joihin opiskelijat osallistuvat teknologian avulla. Tämän ymmärtämiseen tarvitaan tutkijoiden lisäksi tavallisia opettajia, oman alansa asiantuntijoita, jotka kehittävät opetustaaninnovatiivisesti ja ovat kiinnostuneita omien oppilaittensa oppimisesta.”

(Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020)

                 Kuva: saukkorauta.wordpress.com

On hyvä muistaa, että verkko-opetus ja älyoppiminen on luonnollinen osa nykyopettajuutta. Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020 (2010) korostaa myös osaamisen kehittämistä. Sen mukaan koulutuksen parissa työskentelevillä tulee olla tarvittavat tiedot, taidot ja motivaatio käyttää teknologiaa pedagogisesti mielekkäällä tavalla oppimisen tukena sekä muussa vuorovaikutuksessa. Opettajien ja muun henkilöstön tiedon hallintaa ja pedagogista osaamista tulee parantaa. Olennaisinta on opettajien kyky hyödyntää tekniikkaa pedagogisesti oppimista tukevalla tavalla. Opetushenkilöstön osaamiselle asettavat haasteita yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuvat muutokset, joita ovat mm. osaamisvaatimusten kasvaminen, työtehtävien ja sisältöjen vaihtuvuus, työskentelytapojen muutokset, toimenkuvien muuttuminen sekä innovaatiotoiminnan merkityksen lisääntyminen. (Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020.)

Myöskään oppimisympäristöjen kehittämistä ei sovi unohtaa. Oppimisympäristöjen kehittämisellä voidaan saavuttaa oppimistulosten sekä opettajien ja oppijoiden tietoyhteiskunta-valmiuksien paranemista. Oppimisympäristöjä kehittämällä ja monipuolistamalla sekä ottamalla tieto- ja viestintätekniikka luovalla tavalla mukaan oppimiseen voidaan hyödyntää fyysisiä oppimisympäristöjä tehokkaasti. Virtuaalisten oppimisympäristöjen avulla koko maailma on oppimisen ulottuvilla. Oppimisympäristöjen kehittämisellä edistetään myös elinikäistä oppimista. (Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020.)

Verkko-opetus ja -opiskelu mahdollistuvat nykyaikaisen tietotekniikan avulla. Verkko-oppijat voivat suorittaa opintojaan itselleen parhaiten sopivana aikana ja valitsemassaan paikassa. Oppijoille verkko-opetus avaa myös uusia ja mielenkiintoisia opintoväyliä ammattitaidon saavuttamiseksi. Tieto- ja viestintätekniikka voi auttaa monella tavalla yksilön oppimisessa. Tieto- ja viestintätekniikan avulla oppija voi kehittää tiedontuottamisen ja -hankinnan sekä ongelmanratkaisun taitoja. Se mahdollistaa myös yhteisöllisyyden sekä yhteisöllisen tiedontuottamisen ja -jakamisen.

Verkko-opettajan osaaminen

Opettajaa pidetään yleisesti oman alansa asiantuntijana, joka hallitsee pedagogiikan, didaktiikan, opetettavan sisällön ja opetus-/oppimisprosessin loistavasti (Herkman 2010, 149 - 150). Helakorven (2004, 60) mukaan opettajan asiantuntijuus koostuu neljästä osaamisen alueesta: substanssiosaaminen, pedagoginen osaaminen, tutkimus- ja kehitysosaaminen ja organisaatio-osaaminen. Edellä olevat opettajan asiantuntijuuden osaamisalueet pohjautuvat Ammattikorkeakoululakiin 351/2003.

1) Substanssiosaaminen koostuu ammatillisesta tietotaidosta ja työelämäosaamisesta. Ammatillisella tietotaidolla tarkoitetaan kyseessä olevan ammatin tiedollisia ja taidollisia vaatimuksia. Työelämäosaamiseen liittyy kiinteästi yhteisten tavoitteiden ja toimintaohjeiden sekä oman ammattikunnan eettisten ohjeiden noudattaminen. (Helakorpi 2004, 58.)

2) Pedagoginen osaaminen koostuu kasvatuksellisista tiedoista ja taidoista sekä koulutusprosessin hallinnasta. Kasvatuksellisilla tiedoilla ja taidoilla tarkoitetaan oppimisen ja sen ohjaamisen teoriaa ja käytäntöä. Opettajalta vaaditaan ihmissuhdetaitoja ja empaattisia kykyjä sekä kykyä olla aidosti kiinnostunut opiskelijoista ja heidän ongelmistaan ja kehittymisestään. Koulutusprosessin hallinnalla tarkoitetaan itsenäistä kykyä koulutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhteistyössä toisten opettajien ja työelämän edustajien kanssa. Opettaja ei siis enää pelkästään perinteisesti opeta vaan hän ohjaa ja organisoi koulutuksen ja oppimisen prosesseja. Myös muuttuvat ja kehittyvät oppimisympäristöt (esim. verkko-opetus ja verkostoituminen) edellyttävät uusien taitojen kehittymistä ja kehittämistä. (Helakorpi 2004, 58 - 59.)

3) Tutkimus- ja kehittämisosaaminen eli tieteellinen osaaminen tarkoittaa sitä kehittämisosaamista ja ajattelun taitoa, jota oman työn ja työyhteisön kehittäminen vaativat. Opettajan on tunnettava tutkimuksen ja kehittämisen metodit ja osattava soveltaa niitä omassa työssään. Opettajan on myös pystyttävä ratkaisemaan ongelmatilanteet luovasti eli löytämään paras mahdollinen toimintatapa ongelman ratkaisemiseksi. Myös oman alan tutkimusten ja raporttien sekä yhteiskunnallisen kehityksen seuranta ja ymmärtäminen ovat tärkeitä oman ja työyhteisön kehittymiseksi. (Helakorpi 2004, 59.)

4) Organisaatio-osaaminen sisältää tiimi- ja verkosto-osaamisen (yhteistoiminta) sekä taloushallinto-osaamisen. Opettajalla tulee olla taitoja tiimityöhön ja johtamiseen sekä vuorovaikutukseen. Verkostoitumalla toisten alan asiantuntijoiden kanssa opettaja saa tukea työssä menestymiseen tiedon ja osaamisen jakamisen kautta. Opettajan on myös osallistuttava työyhteisön edellyttämiin projekteihin ja hankkeisiin, jotka edellyttävät tiimi- ja verkosto-osaamisen lisäksi taloushallinto-osaamista. (Helakorpi 2004, 59.)

Kuva: verkkolehdet.jamk.fi

Kullaslahden (2011) tutkimuksen mukaan verkko-opettajalla on kolme kiinteästi toisiinsa liittyvää kompetenssia: ammattialaspesifinen, pedagoginen ja tieto- ja viestintätekniikan kompetenssi sekä neljäntenä kompetenssina esiin noussut affektiskonatiivinen eli persoonallisten ominaisuuksien kompetenssi. Kompetenssialueet sisältävät sekä teoreettisen että kokemuksellisen tietämyksen ja kyvykkyyden toimia käytännössä. Lisäksi eettistä toimintaa verkkotyöskentelyssä kuvaavat opettajan persoonalliset ominaisuudet. Ammattispesifisen, pedagogisen ja tieto- ja viestintätekniikka kompetenssien leikkauskohdassa yhdistyvät vahva pedagoginen tietämys ja työelämän tuntemus, pedagoginen monipuolisuus sekä jatkuvasti päivitettävä tieto- ja viestintätekniikan ymmärrys ja sen tarkoituksenmukainen käyttö. (Kullaslahti 2011.)

Ammattialaspesifisyys nousi tutkimuksessa esille verkko-opettajaksi kehittymisen kertomuksista. Tieto- ja viestintätekniikan käytön laajeneminen työelämässä ja opetuksessa korostaa alakohtaisten pedagogisten ratkaisujen ja toimintamallien merkitystä. Näin ollen verkko-opettajan kompetenssia tulisikin tarkastella ja kehittää alakohtaisesti. (Kullaslahti 2011.) Opettajat tarvitsevat myös näkemystä pystyäkseen yhdistämään kolme kompetenssia (ammattialaspesifinen, pedagoginen ja tieto- ja viestintätekniikan kompetenssi) kokonaisuudeksi.

Näkemyksen muodostaman kokonaisuuden avulla opettajat pystyvät löytämään uusia oppimismahdollisuuksia oppijoille. Lisäksi näkemyksen avulla opettajat pystyvät huomioimaan jatkuvasti muuttuvat toimintatavat ympäristöjen ja tieto- ja viestintätekniikan kehittyessä. Opettajien on myös osattava verkostoitua työelämän ja kollegoiden kanssa kehittääkseen omaa osaamistaan ja yhteistyötä. Opettajan pitää pystyä valitsemaan ja yhdistelemään verkko-opetuksessa kulloinkin tarvittavat työkalut valittujen oppimismenetelmien mukaan. (Kullaslahti 2011.)

Verkko-opetukseen ja mihin tahansa opetukseen vaikuttavat opettajan persoonalliset ominaisuudet: joustavuus ja jämäkkyys, selkeä ja täsmällinen ilmaisu, luotettavuus ja oikeudenmukaisuus (persoonalliset piirteet), motivaatio ja minäkäsitys. Motivaatio näkyy verkko-opettajalla mm. kiinnostuksena tieto- ja viestintätekniikkaa kohtaan ja sen käyttöön opetuksessa ja oman työn kehittämisenä. Minäkäsitys on tutkimuksen mukaan uskallusta, rohkeutta ja itseluottamusta kohdata kritiikkiä ja irrottautua vanhoista rutiineista. (Kullaslahti 2011.)

Verkko-opettajan osaamista voidaan tarkastella myös erilaisten roolien avulla. Tella ym. (2001) ovat tarkastelleet opettajan rooleja verkko-opetuksen näkökulmasta. He painottavat, että kyseessä ei ole uusien roolien tai tehtävien luominen vaan opettajan ammattitaidon eri osa-alueiden erilainen painotus. Verkossa opettajan perinteiset roolit painottuvat eri tavalla luokkaopetukseen verrattuna.

Verkossa opettajalla on monia rooleja, joista Tella ym. (2001) ovat listanneet viisi keskeisintä roolia.

• viestijä,
• organisoija
• ohjaaja
• motivoija
• verkottaja/verkottuja

Opettajan tulee pystyä motivoimaan ja kannustamaan oppijoita itsenäiseen tiedonhankintaan ja oppimiseen – oman oppimispolun löytämiseen. Opettaja voi motivoida oppijoita pienillä haastavilla tehtävillä, aktiivisella huomion kohdistamisella oppijoihin (palaute), ajantasaisten ja laadukkaiden oppimateriaalien tarjoamisella sekä ohjaamalla ja osallistumalla itsekin yhdessä tekemiseen. Opettajan pitää myös rohkaista oppijoita ilmaisemaan ajatuksiaan ja tuomaan rohkeasti esiin omaa osaamistaan ja tietämystään. Opettajan pitää saada luotua verkko-opetuksessakin oppijoille ”me-henki”, jolloin jokainen oppija kokee kuuluvansa ryhmään, mikä myös sitouttaa oppijaa opintojen suorittamiseen. (Tella ym. 2001, 226 - 229; Kemppainen 2011; Koivisto ym. 2002, 27.)

Opettaja esiintyjänä

Opettajan työ on sosiaalista vuorovaikutusta, johon kuuluu päivittäistä esiintymistä. Esiintymisen käsite on hyvin laaja. Repo ja Nuutinen (2003) puhuvat opettajan työstä kouluttamisviestintänä. Oleellista esiintymisessä on puheen hyödyntäminen viestin välittämiseksi. Esiintymistaidot ovatkin osa puheviestintää. Esiintyjän roolissa tulee huomioida kokonaisvaltaisesti sekä sanaton että sanallinen viestintä. Opettajan roolista viestijänä kerromme blogissa tarkemmin täällä (tähän linkki Elinan osuuteen).  

Onnistuakseen viestintä vaatii molempien osapuolien aktiivista osallistumista, mutta esiintymistilanteessa puhujan ja kuulijoiden roolit ovat enemmän eriytyneitä. Tämä roolien eriytyneisyys koskee myös opetustilanteita.

Esiintymistaidot

Hyvä esiintyjä on monitaituri. Yleinen tapa luokitella esiintymistaitoja on jakaa ne kahteen pääluokkaan: sisältöön liittyviksi taidoiksi ja esittämiseen liittyviksi taidoiksi. Esiintymistaitoja tutkittaessa on myös käytetty erilaisia mittareita, joiden avulla on arvioitu esiintymistaitoja. Esimerkiksi Valkosen (2003, 308) esiintymistaitomittari sisältää neljä arvioitavaa taitoaluetta: 1) kohdentaminen ja kontaktin taito, 2) sanoman rakentamisen ja johdonmukaisen etenemisen taidot, 3) sisällön ja ilmaisutavan taidot sekä 4) havainnollistamisen taidot. Isotaluksen (1995) mukaan esiintymistaitoina voidaan pitää seuraavia taitoja:

1) Taito käyttää sanatonta viestintää tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti

Esiintyjä osaa mukauttaa sanattoman viestintänsä tilanteeseen sopivaksi (esim. ilmeet, eleet ja pukeutuminen).

2) Vuorovaikutustaidot

Esiintyjä mm. havaitsee ja ottaa huomioon yleisön reaktiot tai tunnelmat ja reagoi havaitsemaansa esimerkiksi voimistamalla ääntään, puhuttelemalla, kohdistamalla katseensa, pitämällä taukoja tai ylipäätään valitsemalla sopivan esiintymistyylin. Opettajan työssä opiskelijoiden havainnoiminen ja tilanteen tulkitseminen ovat erittäin tärkeitä taitoja.

3) Taito suhteuttaa valmistelu ja suoritus

Esiintymistä voi ja pitää valmistella. Harjoittelu vaikuttaa myönteisesti esiintymisen laatuun, silti esiintymisen tulisi Isotaluksen (1995) mukaan vaikuttaa spontaanilta ja puhujan reagointikyvyn tulisi säilyä. Isotalus (1995) puhuukin valmistelun häivyttämistaidosta.

4) Taito orientoitua viestintätilanteeseen realistisesti

Esiintyjän tulisi olla realistinen ja tietoinen omista odotuksistaan, olla vain sopivan huolestunut kuulijoiden odotuksista. Esiintymistilanteisiin tulisi suhtautua oivana mahdollisuutena olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

5) Taito hallita esiintymisjännitystä

Taitava esiintyjä tietää, miltä jännittäminen tuntuu. Hän suhtautuu siihen luonnollisena esiintymisen osatekijänä ja osaa hallita esiintymisjännitystään. Hallintakeinoja esittelemme tuonnempana (tähän linkki).

6) Taito tehostaa sanoman ymmärtämistä

Esiintymistaito ei auta, jos esityksen rakenne on kehno tai väitteiden argumentointi heikkoa. Toisaalta hyvällä esiintymisellä voi vahvistaa sisällön hyvää laatua. Sanoman ymmärtämistä voidaan tehostaa myös havainnollistamisen keinoilla, kuten esimerkiksi kuvilla ja videoilla.

Taitoluokitusten lisäksi tutkimuksissa on lähestytty esiintymistaitoja selvittämällä tutkittavien mielipiteitä hyvän esiintyjän ominaisuuksista. Esiintyjään tai puhujaan kohdistuvat odotukset ovat kulttuurisidonnaisia. Meitä suomalaisia on opetettu arvostamaan hiljaisuutta. Kuten vanha sananlasku sanoo “puhuminen hopeaa, vaitiolo kultaa”. Suomalaisessa kulttuurissa puhujalta odotetaan mm. kohtuullista vaatimattomuutta ansioidensa esittämisessä, varovaisuutta vaikuttamisessa ja pyrkimystä sovun säilyttämiseen. Siitä miten hyvin nämä sopivat opettajalle, voidaan olla montaa mieltä. Koskimies (2002) on listannut taitavan puhujan tuntomerkkejä, jotka soveltuvat myös opettajille:

• Hänellä on avoin ja myönteinen suhde kuulijoihin. Hän arvostaa kuulijoiden arvoja, asenteita ja tietoja.
• Hän luottaa persoonallisuuteensa ja uskaltaa panna itsensä peliin.
• Hän on valmistautunut tilanteeseen ja on valmis myös muutoksiin esityksen aikana.
• Hän on valppaan levollinen ja ryhdikäs.
• Hän tuntee asiansa ja osaa erottaa ja yksinkertaistaa siitä ydinviestit.
• Hän pystyy käsittelemään ristiriitaisia aiheita ja viemään stressaaviakin tilanteita rauhallisesti eteenpäin.
• Hän osaa pitää yleisön ajatukset käsiteltävässä aiheessa ja johdatella toivomallaan tavalla.
• Kieli, sanavalinnat, vitsit ja esimerkit ovat tilanteeseen sopivia.
• Ääni on kuuluva ja sointuva sekä puhetapa selkeä ja vaihteleva.
• Av-välineiden ja havaintomateriaalin käyttö on varmaa ja sujuvaa.
• Hänellä ei ole huomiota herättäviä maneereja.

Tästä pitkästä listauksesta voimme helposti tunnistaa sekä sisältöön että esittämiseen liittyviä taitoja. Kaikki esiintyjän rooliin liittyvät taidot on koottu taulukkoon (tähän linkki). Erilaisten taitojen lisäksi useissa esiintymistaidon oppaissa korostetaan oman persoonallisuuden esiin tuomista. Kaikissa on karismaa, sen pitää vain antaa tulla esiin. Persoonallinen esiintyjä on inhimillinen. Erehtyminen on inhimillistä, persoonallinen esiintyjä saakin tehdä virheitä. Persoonallista esiintyjää kuunnellaan. Uskalla siis olla oma itsesi! Jännittäminenkin unohtuu, kun olet oma itsesi.

Esiintymisjännityksen hallinta

Lähes kaikki jännittävät esiintymistä, vain 7% ihmisistä ei jännitä sitä lainkaan. Tutkimusten mukaan esiintyjät esiintyvät paremmin kun he jännittävät hiukan. Jännittäminen on epäonnistumisen pelkoa, jonka taustalla voi olla ehkä traumaattisiakin kokemuksia. Mikäli esiintyjä ei jännitä lainkaan, voi vaarana olla se, että esityksestä tulee liiankin rutinoitunut. Sopiva jännittäminen on hyvä asia, silloin esiintyjä “skarppaa” sopivasti kohderyhmänsä edessä.

Esiintymisjännitys voi ilmetä usealla eri tavalla: hikoiluttaa, puhe  nopeutuu, pyörryttää, kädet vapisevat, voi esiintyä pakkoliikkeitä tai täytesanoja, oksettaa, sydän hakkaa, korvissa humisee, ääni vapisee, ruoka ei maistu, keskittymiskyky katoaa, tulee kauhun tunteita, suu kuivuu, panta kuristaa kaulasta tai polvet tutisevat. Tunnistitko itsesi tästä listasta? Ensimmäinen askel jännityksen hallitsemiseksi on tunnistaa oma tapansa jännittää ja hyväksyä se. Jännittäminen ei näy päällepäin. On ajateltava, että tämä on minun tapani reagoida jännitykseen. Jännitän, haluan onnistua, otan tilanteen tosissani. (Tammivuori 2000.)

Jännittämisen hallitsemiseksi on useita erilaisia keinoja. Eri keinot soveltuvat erilaisiin jännitystiloihin. Kaikki alkaa kuitenkin hyvästä valmistautumisesta. Mitä paremmin olet perehtynyt aiheeseesi ja valmistellut esityksesi, sitä varmempaa esiintymisesi on.

Mielikuvaharjoitteiden tekeminen auttaa vaikeissakin jännitystiloissa. Ajattele myönteisesti ennen esiintymistä ja muistele aikaisempia hyviä esiintymiskokemuksiasi.

Hengitysharjoitusten tekeminen voi helpottaa jännitystä. Hengitä syvään ja ota katsekontaktia yleisöön. Joissain oppaissa todetaan, että kun katsot hieman yleisön päiden yli, se näyttää samalta kuin katsoisit yleisöä.  Voit myös valita yleisöstä ystävällisimmän näköiset henkilöt ja katsoa heitä.

Hengitysharjoitukset rentouttavat ja rentoutuminen helpottaa jännitystä välittömästi. Puheen tauottaminen helpottaa myös, vältä siis esittämästä luentoasi yhteen putkeen. Uskalla olla hiljaa, näin rauhoitat oman mielesi. Tauon pitäminen on hyvä keino myös ajatuskatkon yllättäessä. Hengitä tällöin syvään pari kertaa. Sinä aikana mieleesi tulee jokin aiheeseen liittyvä asia, jatka siitä, sillä yleisö ei tiedä mitä sinun piti sanoa.

Kun lepäät riittävästi tai rentoudut ennen esitystä, se sujuu paremmin. Joskus jännityksen tunnustaminen ääneen esiintymistilanteessa voi auttaa. Älä vaadi itseltäsi liikaa.

Monet julkisuuden henkilöt ovat puhuneet jännityksestään avoimesti. Esimerkiksi Henkka Hyppönen (2005) on kertonut päässeensä jännittämisestään siedätyshoidolla. Hän on pikku hiljaa pakottanut itsensä esiintymään. Hän aloitti sukujuhlissa pitämällään lyhyellä puheella ja tänä päivänä tuskin voisi uskoa hänen yhä jännittävän jokaista tv-esiintymistä.

Tehtävä:

Pohdi omaa tapaasi jännittää ja selviytymiskeinojasi. Lisää tälle keskustelualueelle omat vinkkisi jännityksen hallitsemiseksi.

(Tähän keskustelualue)

Hyvä valmistautuminen

Koskimiehen (2002) mukaan sujuva esitys näyttää yksinkertaisesti vaivattomalta. Mitä helpommalta esitys näyttää yleisön silmissä, sitä varmempaa on, että sen valmisteluun ja suunnitteluun on käytetty paljon aikaa ja nähty vaivaa. Kokemus tuo toki esiintymiseen varmuutta ja harjoittelemalla oppii. Koskimies (2002) muistuttaa, että varsinaisessa esiintymistilanteessa on vähän tehtävissä, jos valmistautuminen on laiminlyöty.

Aulangon (1997) mukaan esityksen valmisteluvaiheessa tulee etsiä vastaukset kysymyksiin

• miksi pidän tämän esityksen, mikä on sen tavoite
• kenelle puhun (osanottajien analysointi)
• mitä eli mikä on esityksen olennaisin sisältö ja
• miten toteutan esityksen.

Nilsen (2012) puolestaan kehottaa etsimään vastaukset kolmeen kysymykseen:

1. Miten aiot aloittaa?
2. Miten aiot jatkaa?
3. Miten aiot lopettaa?

Aloitus

Esityksen alun tavoitteena on luoda myönteisiä odotuksia, herättää mielenkiinto ja johdattaa aiheeseen. Opettajan on saatava opiskelijat kuuntelemaan, muistamaan ja vakuuttumaan aiheesta.  Aloituksessa olisi hyvä tuoda esille asioiden taustoja, tavoitteet ja määritellä käytettävät käsitteet. Opetustilanteisiin sopivia aloitustapoja ovat esimerkki, kysymys, tarina, henkilökohtainen kokemus tai ajankohtainen aiheeseen liittyvä havainto.

Esityksen rungoksi on olemassa useita erilaisia kaavoja, kuten esim. AIDA ja ANSVA. Kaavoja oleellisempaa on kuitenkin  aiheeseen sopiva looginen järjestys oli se sitten aikajärjestys, syy - seuraus tai prosessi.

Havainnollistaminen

Esityksen havainnollistaminen voi olla suullista, toiminnallista tai esitysteknistä. Suullisella havainnollistamisella tarkoitetaan tarinoiden ja esimerkkien kertomista. Toiminnallinen havainnollistaminen on näyttämistä ja opiskelijoiden osallistamista itse tekemään. Esitysteknisen havainnollistamisen välineinä voivat olla:

• taulut, piirtoheitin
• Power Point ja muut tietokoneen kautta toimivat ohjelmat
• äänitteet
• videot
• luentomateriaalit
• esitteet, näytteet ja mallit

Havainnollistamisen välineitä tulee käyttää harkiten. Ei liian montaa välinettä yhdellä kerralla. Esitettävän tai näytettävän materiaalin tulee olla tilanteeseen sopivaa ja selkeää.

Esityksen lopetus

Kun esityksen lopetus on hyvä, yleisölle jää mielikuva hyvästä esityksestä. Lopetuksen tehtävänä on jättää kuulijoille se kuva, että esityksessä päästiin asetettuun tavoitteeseen. Hyviä opetustilanteisiin sopivia lopetustapoja ovat esim. yhteenveto, johtopäätös, ilmapiirin kohottaminen tai  vetoomus/ kehotus toimintaan. Lopetuksella pyritään myös varmistamaan, että sanoma jää kuulijoiden mieleen.

Esiintyjän rooli muuttuvan työn kannalta ja tulevaisuuden näkökulmasta

Tietoyhteiskunnassa tiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Verkostoituminen ja yhteistyö edistävät tiedon jakamista, uuden tiedon luomista, tiedon tehokasta käyttöä, oppimista ja innovointia. Kukaan ei kykene yksin hallitsemaan informaatiotulvaa, siksi on tärkeää tietää kuka tietää mitäkin. Know-who onkin tullut paljon tärkeämmäksi kuin know-how. Opettajan esiintymistaitojen merkitys korostuu tiedon lähteiden esittämisessä. Opettajan tulee myös innostaa ja aktivoida opiskelijoita oma-aloitteiseen tiedon etsimiseen ja elinikäiseen oppimiseen.

Opetuksen digitalisoituessa opettaja esiintyjänä kilpailee huomiosta useiden medioiden kanssa. Opettajan tulee myös osata sovittaa esiintymistaitonsa kunkin opetusvälineenä toimivan median mukaiseksi. Esimerkiksi webinarissa selkeään ja kuuluvaan äänen käyttöön tulee kiinnittää erityistä huomiota. Toisaalta kaiken digitalisoitumisen keskellä aito henkilökohtainen vuorovaikutus esiintyjän ja kuulijan välillä tulee merkityksellisemmäksi, se koetaan ehkä elämyksellisenä.

Monimuotoistuminen ja globalisaatio asettavat omat haasteensa opettajan esiintymiselle. Eri kulttuureissa kun opettajan roolia ja esiintymistä arvostetaan ja arvotetaan eri tavoin. Ehkä opettajien koulutuksessa tulisikin tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota eri kulttuurien tuntemukselle ja kulttuurien väliseen viestintään.

Esiintymistaidot

Tämä listaus laatikkoa varten

• Taito käyttää sanatonta viestintää
• Vuorovaikutustaidot
• Viestintätaidot
• Ilmaisutaidot
• Sanoman rakentamisen ja johdonmukaisen etenemisen taidot
• Sisällön hallinta eli asiantuntemus
• Havainnollistamisen taidot
• Taito hallita esiintymisjännitystä
• Taito olla oma itsensä, laittaa persoonansa peliin

Opettajan esiintyjä-roolin yhteiskunnallinen merkitys

Opettajan roolia esiintyjänä voidaan verrata vaikuttajan rooliin. Opettaja on etenkin alemmilla kouluasteilla oppilailleen esikuva ja roolimalli. Ammatillisessa koulutuksessa opettaja voi omalla innostavalla esiintymisellään vaikuttaa esimerkiksi nuorten ammatin valintoihin ja siten jopa ehkäistä syrjäytymistä.

Vuorikosken (2003) mukaan opettaja on yhteiskunnallinen vaikuttaja uuden tiedon etsijänä. Opettajalla on käytössään useita vallankäytön välineitä opiskelijoiden ohjaamiseksi. Opettajat käyttävät yhteiskunnallista valtaa myös nuorten sosiaalistamiseksi yhteiskunnan jäseniksi.  Vuorikoski (2003) näkeekin sosialisaation ja kasvatuksen suhteen haasteena opettajan työssä. Opettajan kasvatustyötä ohjaavat hänen omat arvonsa samalla opettajien tulee toimia koulutuspoliittisten linjausten sekä koulutusta ohjaavien normien, ohjeiden ja säännösten mukaan.

(tähän kuva, lehtijuttu tms.)

Kaiken tämän ohjeistuksen jälkeen onkin hyvä todeta Aulangon (1997) sanoin: ”On lohdullista, että onnistuneeseen esitykseen tarvitaan vain kaksi asiaa:

• on oltava sanottavaa
• on osattava sanoa se

Asianhallinta ja esiintymistaito riittävät!”

Nämä kaksi asiaa riittävät oikeastaan hyvään opettajuuteenkin. Vai mitä mieltä olet?

(tähän keskustelualue)

LÄHTEET:

Aulanko, M. 1997. Rohkeasti puhumaan, luonteva esiintyminen. Juva: WSOY.

Hyppönen, H. 2005. Kuinka SE tehdään esiintyjänä. Helsinki: Talentum Oyj.

Isotalus, Pekka (1995). Mitä esiintymistaito on? Puhetaiteen, yleisöpuheen ja mediaesiintymisen yhteisiä piirteitä etsimässä. Teoksessa M. Valo (toim.), Haasteita puheviestinnän opetukseen. Viestintätieteiden laitoksen julkaisuja n:o 14. Jyväskylän yliopisto, 83–98.

Koskimies, R. 2002. Asiantuntijan esiintymistaito. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Nilsen, R. 2012. Paremmaksi puhujaksi. Hämeenlinna: Karisto Oy.

Repo, I. ja Nuutinen, T. 2003. Viestintätaito. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.

Tammivuori, K. 2005. Nauti esiintymisestä. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.

Valkonen, T. 2003. Puheviestintätaitojen arviointia. Näkökulmia lukiolaisten esiintymis- ja ryhmätaitoihin. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Vuorikoski, M. 2003. Opettajan yhteiskunnallinen valta ja vastuu. Teoksessa: Vuorikoski et al. Opettajan vaiettu valta. Tampere: Vastapaino.

Opettaja arvioijana

                                                           Kuva: omaoppilaskunta.fi

Perinteisimmin arviointi on määritelty asetettujen tavoitteiden ja saavutettujen tulosten välisen suhteen vertaamiseksi. (Guba ja Lincoln 1989, 22–26; Raivola 1995, 22–30.)

Arviointia voidaan myös ajatella tapahtuvan jatkuvasti kun punnitsemme ja arviomme tapahtuneita tilanteita tai suunnittelemme tulevaa. Arviointi on tärkeä osa koulutusta ja arvioinnin avulla voidaan kehittää kouluttamista ja edistää osallistuvien kehittymistä. On tärkeää huomioida kuinka ja koska arviointia tehdään. (Kupias & Koski 2012, 163-164)

Edellä mainittu määritelmä ja kuvaus pitävät hyvin paikkansa myös opettajan työn kohdalla, sillä heti alkuun on hyvä todeta, että opettajan rooli arvioijana on moniulotteinen ja laaja. Opettajan työtä arvioijana voi kuvata monilla eri tavoilla ja erilaisista näkökulmista. Tällä kurssilla käsittelemme opettajan roolia arvioijana mm. oppilaitoksen toimintatapojen arvioinnin, opiskelija-arvioinnin ja opettajan itsearvioinnin näkökulmista.

Kirjassa “Johdatus koulutuksen uudistuvaan arviointikulttuuriin” käsitellään arviointia osana koulutuksen ohjausjärjestelmää, arviointia ohjaavia teoreettisia lähtökohtia, opiskelija-arvioinnin käytänteitä eri koulutustasoilla, arvioinnin etiikkaa ja luotettavuutta sekä arvioinnin hyödyntämistä kehittämistyössä. Ne ovat myös opettajan työhön liittyviä laajoja kokonaisuuksia arvioinnista, jotka kuitenkin kaikki vaikuttavat myös opettajan päivittäiseen työhön arvioijana. (Jakku-Sihvonen & Heinonen 2001, 12-15.)

Koulutuksen ohjausjärjestelmien näkökulmasta arviointi on osa laadunhallintaa, valvontaa, tuloksellisuuden, tehokkuuden ja taloudellisuuden seurantaa asiakaslähtöisellä tavalla erilaisia työkaluja ja mittareita hyödyntäen. Valtiovarainministeriön ”Julkisen sektorin laatulinjauksia”-kirjasessa, arviointitoiminnan on määritelty sisältävän seuraavia asioita:

• arviointikriteerien valintaa
• tietojen hankintaa päätöksenteon tueksi
• asiantilan vertaamista tiettyyn kriteeriin
• arvioitavan päätelmän toteuttamista (arvottaminen)
• soveltavaa ja tuloksia välittömästi hyväksikäyttävää
• käytännönläheistä
• toimintaa, jossa voidaan hyväksikäyttää tutkimuksen menetelmiä
• ensisijaisesti toiminnan ohjauksen väline
• osa toiminnan ja tuloksellisuuden tarkastamista

(Jakku-Sihvonen & Heinonen 2001, 12-15.)

Samaa listaa voi hyvin tarkastella myös opettajan roolin näkökulmasta. Uransa aikana ammatillinen opettaja voi arvioida opiskelijaa eri vaiheissa opiskelijan opinpolkua esim. opiskelijan tehtäviä ja tenttejä, hankkia tietoa opiskelijan osaamisen tasosta ja taidoista, arvioida opiskelijan kykyjä uusien ohjelmien käytöstä ja arvioida tarvittavia ohjaustapoja tai tukitoimia. Opettaja voi osallistua myös oppilaitoksen itsearviointiprosesseihin ja oman työnsä kehittämiseen ja arvioida siksi oppilaitoksen toimintatapoja ja prosesseja tai esimerkiksi käytettyjä opetusmenetelmiä, käytettävissä olevia välineitä tai työn järjestelyjä. Opettajan rooli arvioijana voi ulottua koulutusten sisältöjen, tehtävien ja opetusmateriaalien arvioinnista oppilaitoksen verkostojen ja koulutusten vaikuttavuuden ja työelämätarpeiden täyttymisen arviointiin.

Opettaja arvioijana pyrkii kehittämään ja kehittymään ja siksi hän arvioi ahkerasti myös itseään, omaa osaamistaan ja omia toimintatapojaan tavoitteiden saavuttamisessa. Arviointi näkyy parhaimmillaan toiminnan ohjauksen välineenä ja muuttuneena toimintana, kehittymisenä ja jatkuvana tarkkailuna jokapäiväisessä työssä. Opettaja soveltaa arviointia työssään jatkuvasti ja hyödyntää saatuja tuloksia välittömästi arjessa, esimerkiksi arvioidessaan käyttämiään opetusmenetelmiä oppilaiden oppimisessa.

 

 

Opiskelijan arviointi

Opettajan työssä tapahtuvaan arviointiin liittyy suuresti ja läheisesti oppimisen ja opiskelijan yksilötasoinen arviointi. Arvioinnilla voi olla erilaisia tarkoitusperiä ja se voi siksi olla hyvinkin tilannekohtaista ja erilaatuista. Arvioinnilla voidaan pyrkiä selvittämään oppimisen edellytyksiä eli tehdä opiskelijan lähtötason arviointia, sillä voidaan seurata edistymistä ja oppimista tai sen avulla voidaan koota tuloksia, antaa arvosanoja ja arvioida kertynyttä osaamista. Alla oleva kuva selventää eri vaiheiden tavoitteita arvioinnille ja opettajan arviointitaidoille. (Hätönen 2010, 7-25)

          

Oppilasarviointia voidaan myös tyypitellä ja luokitella eri tavoin. Seuraava kuva erittelee mm. diagnostisen, formatiivisen ja summatiivisen arvioinnin tarkoituksia, ajoituksia ja menetelmiä. (Linnakylä & Välijärvi 2005, 26).

         

   

Ammatillisen opiskelijan arviointi perustuu lainsäädäntöön ja arviointiperusteet ovat yhteydessä koulutuksen opetussuunnitelmassa ilmaistuihin tavoitteisiin. Opettajan on hyvä muistaa, että opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Ammatillisessa koulutuksessa arvioinnilla on ainakin neljä selkeää tavoitetta: opiskelija saa palautetta osaamisestaan, opiskelijan osaamisesta saadaan lähtötasotietoa jatko-opiskelua varten, työelämä saa tietoa opiskelijan osaamisesta ja oppilaitos saa tietoa omasta toiminnastaan ja opetuksestaan. Aikuiskoulutuksessa tavoitteet ovat hyvin samanlaiset, mutta arvioinnissa korostetaan vahvasti myös opiskelijan itsearviointitaitojen kehittämistä. (Jakku-Sihvonen & Heinonen 2001, 78-94)

Ammatillisen opiskelijan oppimista, työskentelyä ja osaamista tulee arvioida monipuolisesti. Käytännössä se tarkoittaa eri vaiheissa, eri tavoin ja menetelmin tehtävää arviointia esim. kirjallisten töiden lukemista, arviointeihin tutustumista, havainnointia, keskustelua ja kyselyä. Oppimisen arviointi on ohjaavaa ja kannustavaa oppimisen seurantaa, oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai kirjallista palautetta. Osaamisen arviointi taas on kriteeriperusteista, teoriassa tai näyttökokein tapahtuvaa. Opiskelijan osaamista arvioidaan vertaamalla sitä tutkinnon tai opetussuunnitelman perusteissa määrättyyn osaamiseen. (Jakku-Sihvonen & Heinonen 2001, 78-94)

Opettajan roolin näkökulmasta ammatillinen arviointi vaatii ammatillisen kokemuksen ja osaamisen lisäksi myös monipuolisuutta ja laaja-katseisuutta. Alla oleva kuvassa on esimerkkejä opiskelijaan kohdistuvasta arviointityöstä opiskelijan opintopolun aikana.

 

 

Arvioijan rooli opettajan muuttuvan työn ja tulevaisuuden näkökulmasta

Kenelläkään ei ole valmiita vastauksia siihen minkälainen opettajan rooli arvioijana tulevaisuudessa on. Kristallipallon puuttuessa joudumme tarkastelemaan toimintaympäristössämme ja koulutusmaailmassa tapahtuvia muutoksia, koska on oletettavissa että nämä muutokset vaikuttavat jollain aikavälillä opettajan työhön ja toimintamalleihin.

Kokonaisuutena koulutuksen arviointikulttuuri on kehittymässä mm. seuraavia näkökulmia huomioivaksi: arviointitiedon käyttöä lisätään kaikissa muodoissa ja arviointitiedot ovat entistä helpommin saatavissa, arvioinnin toteutus on läpinäkyvää, tuloksia raportoidaan, hyödynnetään ja käytetään kehittämistoiminnassa nykyistä enemmän. Arviointitutkimuksiin liittyy avointa keskustelua ja kritiikkiä arviointien tarkoituksesta, tuloksista, arvioinnin rajoituksista ja vahvuuksista. Yhteiskunnassa osallistutaan ja toimitaan laajemmin koulutustoiminnan arvioijina ja kehittäjinä. Paikallisesti arvioinnissa halutaan kiinnitettävän huomiota siihen kuinka arviointia tehdään, mikä sen tarkoitus ja tavoite on, mitä menetelmiä käytetään ja kuinka tuloksia hyödynnetään sekä siitä millainen kokonaisnäkemys arvioinnista syntyy. Itsearvioinnin näkökulmasta on tärkeä huomioida tarvittava itsekriittisyys ja minkälaisia toiveita, oletuksia ja intressejä tähän liittyy. Kansainvälisesti arviointikulttuurin tulevaisuuteen liittyy kansainvälisen yhteistyön jatkaminen ja mm. vertailuhankkeet ja arvioinnit. (Jakku-Sihvonen & Heinonen 2001, 151-152) Lisäksi ammatillisen koulutuksen arvioinnin kivijalka on työelämälähtöisyydessä nyt ja tulevaisuudessa. Arviointia ohjaavat oikeat työelämässä vaadittavat osaamiset ja taidot ja opiskelijan valmiuksien kehittäminen työssä toimimiseen. (Räisänen 2013, 272-275) “Sitä osataan mitä mitataan” näkökulmasta on arviointia ajateltava myös ohjauksen näkökulmasta. Arviointikäytännöt ohjaavat opiskelijaa oppimaan tekemään tietyn suorituksen ja suoritustavan. Oikeanlaisella arvioinnilla voidaan siis samalla ohjata oppimista ja tukea sitä, edistää ja kontrolloida etenemistä sekä seurata sitä onko oppimista todella tapahtunut. (Hakkarainen, Lonka, Lipponen 2004, 105-106)

                                     Kuva: http://www.oporasti.fi/opettajat

Opettajalle arvioinnin toteutuksen näkyvyys tarkoittaa oman työn tarkastelua mm. kriteerien tarkentamisen, dokumentoinnin ja arvioinnin yhdenmukaisuuden muodossa. Arviointia kuvataan prosessina johon liitetään vahvasti palautteenantaminen ja ohjausnäkökulma. Opettajien ja oppilaitosten henkilöstön kesken on jatkettava pohdintaa siitä kuinka arviointia tehdään, mikä sen tarkoitus ja tavoite on, mitä menetelmiä käytetään ja kuinka tuloksia hyödynnetään sekä siitä millainen kokonaisnäkemys arvioinnista syntyy. Opettajakunnan käytännön työssä tämä näkyy myös uusien välineiden, prosessien ja toimintatapojen kehittämistarpeena. Lisäksi voisi varovaisesti arvioida, että suuntaus opiskelijoiden itsearviointitaitojen kehittämiseen tähtäävässä työssä erityisesti ammatillisessa ja aikuiskoulutuksessa on vahvaa. Työelämän haastavuus ja jatkuva muuttumisen tarve edellyttävät kykyä omien taitojen arviointiin ja kehitystarpeiden havaitsemiseen.

Opettajan kyky raportoida tuloksia ja hyödyntää niitä arjen kehittämistoiminnassa nykyistä enemmän tulee olemaan arvossaan. Opettajan täytyy kyetä keskustelemaan myös oppilaitoksen ulkopuolella arviointien tarkoituksesta, tuloksista sekä arviointeihin liittyvistä rajoituksista ja vahvuuksista. Jo nyt opettajakollegoiden kesken käydään keskustelua eri arviointimenetelmien vahvuuksista ja siitä mitä niiden avulla arvioidaan – osaamista, muistia vai ulkoa oppimisen taitoa? Kuhina ja keskustelut opettajien kesken arvioinnin rajoituksista ja vahvuuksista jatkuu yhä.

Oppilaitosten ja opettajien on tarkasteltava omia toimintamallejaan ja prosessejaan sekä pohdittava mm. arvioinnin merkitystä opiskelijan jatkokouluttautumisen, työelämän vaatimusten ja oman laadukkaan toiminnan näkökulmista. Oppilaitoksissa harjoitetaan entistä enemmän vertaisarviointia oman oppilaitoksen ja toisten oppilaitosten toiminnan välillä niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Kuvassa opettajan arvioija rooliin liittyviä näkökulmia tulevaisuudessa.


 

Mitä taitoja opettaja tarvitsee toimiakseen arvioijana?

Opettaja on oman alansa asiantuntija ja häneltä odotetaan arviointiosaamista eri tavoin. Arviointiosaamiseen vaaditaan ainakin alan ammatillista osaamista, alan työtehtävien tuntemusta, työssä tarvittavien taitojen tuntemusta, ajankohtaisten haasteiden tuntemusta sekä kykyä ymmärtää ja soveltaa esim. tutkinnossa vaadittavia ammattitaitovaatimuksia erilaisiin yrityksiin ja toimintaympäristöihin.

Arviointityön eettisestä näkökulmasta opettajalta vaaditaan eettisten periaatteiden tuntemusta. Opettaja tekee työtänsä ja pohtii eettisiä ongelmia oma tietonsa, kokemuksensa, ammattitaitonsa, työn roolin ja omien arvojensa ja ihanteidensa kautta. Opettajan osaamiseen ja hyvään ammattietiikkaan kuuluu, että hän tiedostaa omaan ajatteluunsa vaikuttaneet asiat. Opettajan on tunnettava myös arvioinnin teoreettisia perusteita ymmärtääkseen arviointitoiminnan perusluonnetta, sen mahdollisuuksia ja rajoituksia. (Jakku-Sihvonen & Heinonen 2001, 21/ 103-109.)   

Käytännöllisestä näkökulmasta opettajalta vaaditaan arvioinnissa myös mm. kannustavaa asennetta, kykyä itseilmaisuun, hyvään ja kohteliaaseen viestintään sekä taitoa antaa ymmärrettävää ja opastavaa palautetta. Opettajalla on siis suuri tarve tunneälylle tehdessään arviointia. Tunneäly tarkoittaa niitä edellytyksiä, joita ihmisellä on oppia toimimaan erilaisissa viestintä ja ihmissuhteissa. Tunneälyyn kuuluvat mm. itsetuntemukseen ja sosiaaliseen kyvykkyyteen liittyviä taitoja, kuten itsensä johtamisen taidot: itsetuntemus, itsehallinta ja motivoituminen sekä sosiaaliset taidot: empatia, vuorovaikutustaidot ja yhteistyötaidot. (Repo & Nuutinen 2003, 11-18)

Osaamisen arviointi perustuu käytännössä monien tekijöiden yhteisvaikutuksiin. Arvioinnissa voivat osaltaan vaikuttaa opettajan ja oppilaitoksen arvot, oppimis-, ihmis- ja tiedonkäsitys. Pedagogisissa opinnoissa opettaja pohtii myös ihmis- ja oppimiskäsitystään. Tämä itsensä ja omien käsitysten läpikäynti edistää myös kykyä arvioida, huomioida, pohtia ja eritellä omia näkemyksiä.

Taidot kuvaa (laatikkoa) varten:

Yleistaidot:

• Objektiivisuus
• Eettisyys
• Kannustavuus
• Ilmaisutaidot / viestintätaidot
• Tunneäly
• Palautteenantotaidot
• Taito omaksua uutta

Pedagogiset taidot:

• Käsitys itsestä / oma käyttötieto
• Laaja ihmiskäsitys
• Laaja oppimiskäsitys
• Teoriaosaaminen

Ammatilliset taidot:

• Ammatillinen (substanssi) osaaminen
• Alan työtehtävien ja työssä tarvittavien taitojen tuntemus
• Alan toimintaympäristön tuntemusta
• Kykyä tulkita tutkinnon ammattitaitovaatimuksia erilaisissa yhteyksissä (esim. erilaiset yritykset)

Miten opettaja voi kehittää arviointiosaamistaan?

Opettajan tulee ensin tunnistaa omien taitojensa taso ja pohtia missä hänellä olisi kehitettävää. Omien vahvuuksien vahvistaminen ja oman osaamisen laajentaminen edistävät taitoja toimia arvioijana. Arviointiosaamisen kehittäminen vaatii monialaisuutta ja omien taitojen ylläpitämistä sekä taitoa omaksua jatkuvasti uutta.
 

Opettajan arvioija-roolin yhteiskunnallinen merkitys

Opettajan arviointitaidot voivat vaikuttaa opiskelijaan monilla tavoin. Kyky arvioida kannustavasti voi motivoida hankkimaan lisää tietoa ja haluun oppia. Vastaavasti lannistava arviointi voi olla aiheuttaa jopa kolhuja opiskelijan itseluottamukseen ja oman oppimiskyvyn aliarviointiin. Taitojen kehittymistä tukevalla arvioinnilla voidaan edistää kykyä omien suoritusten arvioimiseen ja synnyttää halu jatkuvaan parantamiseen sekä kehittymiseen. Arvioinnin tulee olla oikeudenmukaista ei esim. persoonasta johtuvaa tai vinoutunutta. Epäoikeudenmukainen kohtelu ja epäasiallisuus voivat aiheuttaa opiskelijalle pitkäikäisiä ongelmia esim. vääristyneen omakuvan tai omien taitojen aliarviointia. (Jakku-Sihvonen & Heinonen 2001, 80-110)

Arvioinnin tekemiseen kohdistuu myös paljon vaatimuksia. Arviointi on suunniteltava siten, että se ei ohjaisi oppimista ohi opetussuunnitelman tai syväsuuntautuneen oppimisen sijaan suorittavaan oppimiseen. Suorittavan oppimisen myötä laajempien kokonaisuuksien hahmottaminen ja syy - seuraus suhteiden ymmärtäminen saattavat jäädä vajaiksi. Arvioinnin tulee olla entistä enemmän laadullista kuin määrällistä. Laadullisessa arvioinnissa korostuu myös tulkinnallisuus arviointia tehdessä. Laadullinen arviointi perustuu mm. siihen että opiskelijoiden arviointia ohjaavat samat kriteerit, tavoitteet ja osaamisen kuvaukset ja arviointia tehdään suhteessa niihin. Esimerkiksi ammatillisten tutkintojen kohdalla opiskelijan oppimistuloksia verrataan suhteessa tutkinnon perusteissa oleviin ammattitaitovaatimuksiin ja kriteereihin. Laadullisia arviointivälineitä ovat myös eri tavoin dokumentoidut oppimis- tai koetehtävät, portfoliot, vertais- ja itsearvioinnit. Lisäksi laadullista arviointia voidaan määritellä sen mukaan kuinka tarkoituksenmukaiset arviointiolosuhteet ovat arvioitavan asian kannalta. (Räisänen 2013, 46-53)

Esimerkiksi näyttötutkinto-opiskelijat osoittavat ammattitaitonsa oikeissa työelämän tilanteissa ja työpaikoilla henkilökohtaisen suunnitelmansa mukaisesti. Näyttötutkinto-opiskelijaa arvioidaan myös henkilökohtaisen arviointiaineiston pohjalta. Laadullisuuden kriteerit täyttyvät myös monivaiheisessa arviointiprosessissa ja siinä, että arviointi on tasapuolinen kaikille tutkintoa suorittaville. Opettajien on kuitenkin roolissaan tarkkailtava, että arvioinnin laadullisia periaatteita noudatetaan, arviointiprosessi toimii ja että yksilöllisyys voidaan huomioida esim. tarkoituksenmukaisessa työssä tai työtehtävässä. Opettajalla on vastuu myös opiskelijoiden ohjauksesta siten, että he ymmärtävät laadullisen arvioinnin periaatteet ja arviointivälineiden käyttöä omassa tekemisessään.

Yhteiskunnallisesti arvioinnin laadulla on kauaskantoisia seurauksia. Numeroarviointiin verrattuna palautteen antamisen on todettu vaikuttavan vahvemmin opiskelijoiden motivaatioon. Sanallisen palautteen laadulla on opiskelijan kehittymisessä erityisesti merkitystä. Nykypäivän yhteiskunta ja muuttuva työelämä tarvitsee erityisesti muuntautumiskykyisiä ja oma-aloitteisia työntekijöitä, joilla on tarvittavia taitoja omien kykyjensä ja osaamisensa arviointiin. Mikäli jo koulutiellä näiden taitojen kehittymistä on tuettu arvioinnilla, on siihen paremmat mahdollisuudet myös työelämässä. (Räisänen 2013, 55-58) Palautetta voidaan ajatella myös oppimisen polttoaineena. ”Kehittyäkseen ihminen tarvitsee palautetta - joko itseltään tai muilta. ” (Kupias & Koski 2012, 164)


 

(Jakku-Sihvonen & Heinonen 2001, 78-94 / 109)

 

Tehtävä: Keskustele opettajan roolista arvioijana.